Kuilun reunalla

Varastossa
voidaan lähettää 7 päivän kuluessa

32,00 €
10,00
Toimituksen paino: 608 g



1920-luvun lopulla suurten lupausten Kiina tuotti siellä toimineille kristillisille lähetysjärjestöille suuren pettymyksen. Maa ajautui sisällissotaan, johon liittyi vahva länsimaisuutta vastustanut kansallinen vallankumous. Aiemmin suojellun kristinuskon tulevaisuus Kiinassa oli vakavasti uhattuna.

 

Suomen Lähetysseuran työntekijät joutuivat Kiinassa selviämään äärimmäisistä olosuhteista sodan ja vallankumouksen jaloissa ja myös etsimään uusia ratkaisuja kristinuskon muuttuneeseen asemaan. Työn uusi linjaaminen vaati vaikeita keskusteluja lähetystyön ja kristinuskon syvimmästä olemuksesta ja aikaisemman lähetystyön epäkohdista.

 

Tässä tutkimuksessa yhdistyvät Kiinan 1900-luvun alun historia ja kristillisen lähetystyön tavoitteet, tarkka tapahtumahistoriallinen kertomus ja lähetystyöstä käytyjen keskustelujen kuvaus. Pekka Lundin väitöskirja kuuluu yleisen kirkkohistorian alaan.

 

Teologian tohtori, filosofian maisteri Pekka Lund on saanut Helsingin yliopiston väitöskirjapalkinto vuonna 2006 ilmestyneestä väitöskirjastaan. Palkinto jaettiin yliopiston vuosipäiväjuhlassa 26.3.2007.

 


ISBN 951-624-334-7

 

Nid. 335 s. Ilm 2006

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Toimituksen paino: 364 g
Toimituksen paino: 438 g
Avoimin silmin
9,00
Toimituksen paino: 702 g
Toimituksen paino: 582 g
Uusia alkuja
7,00
Toimituksen paino: 496 g

Selaa tätä tuoteryhmää: Löytöhylly