Näin uskon – Nuorten puheenvuoroja

Varastossa
voidaan lähettää 7 päivän kuluessa

29,00 €
5,00
Toimituksen paino: 385 g


Mitä usko merkitsee eri maissa asuville ja eri uskontoja edustaville nuorille? Mikä on heille pyhää, ja miten usko näkyy heidän arjessaan? Heidi Rautionmaan toimittama Näin uskon – Nuorten puheenvuoroja sisältää parinkymmenen nuoren ajatuksia uskosta ja elämästä. Kirjoittajina ovat niin virolainen Siim, etiopialainen Eyob ja nepalilainen Mobina kuin kolumbialainen Sara, suomalainen Tarina ja senegalilainen Matthieu – ja moni muu.

Näin uskon -kirja on tarkoitettu nuorille. Se sopii sekä yksin luettavaksi että keskustelun virittäjäksi kouluihin ja erilaisiin nuortenryhmiin.

”Kirja sai alkunsa tyttäreltäni kuutisen vuotta sitten, kun hän etsi itselleen kirjaa uskonnoista. Löytyi kyllä tieto-opuksia, muttei kirjaa, jossa tavalliset nuoret kertovat toisilleen uskon ilmenemisestä arjessa”, Heidi Rautionmaa kertoo. Teologian maisteri ja toimittaja Heidi Rautionmaa tunnetaan aktiivisena uskontodialogitoimijana.

Kirjan tekoon on osaltaan osallistunut myös Uskonnot kulttuurisena kansalaistaitona- hanke, jossa on mukana Opetushallitus sekä Helsingin yliopisto, Suomen uskonnonopettajien liitto, Helsingin Ortodoksinen Seurakunta, Suomen Lähetysseura ja Seurakuntaopisto/ Uskonnonpedagoginen instituutti.

ISBN 978-951-624-411-5

Sid. 165 s. Ilm. 2012

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Toimituksen paino: 100 g
Toimituksen paino: 555 g
Puhuvat kädet
6,00
Toimituksen paino: 332 g
Toimituksen paino: 340 g
Toimituksen paino: 652 g

Selaa tätä tuoteryhmää: Löytöhylly